Olen kohta kolmisen vuotta ollut äitipuoli ja kymmenen vuotta olen ollut äiti. Pidempään olen jo miettinyt tämän blogin pitämistä lähinnä itseni iloksi. Tunteiden purkamista ja jakamista. Mielelläni otan kommentteja vastaan.

Ollaan oltu tytärpuoleni kanssa tänään ihan keskenämme. Olin jo mielessäni suunnitellut, että voitasiin tehdä jotain kivaa. Mutta ei mennyt ihan ilta niin.
Ronja, tämä tytärpuoleni, on tänään ollut erityisen huonolla tuulella. Moni asia painaa hänen mieltään, eikä ihme. On isoista asioista kyse. Äitiä Ronja on viimeisen puolen vuoden aikana nähnyt harvakseltaan. Ikävä painaa ja pettymys. Tämä purkautuu sitten isään ja minuun. Ja ilta vaihtui kiukutteluksi hauskanpidon sijaan.

Tätä kirjoittaessa suuttumus vaihtuu hellyyteen. Sain Ronjalta tällä viikolla ensimmäisen henkilökohtaisen vihanpurkauksen. Ronjuska oli töppäillyt koulussa ja en päästänyt häntä iltapäivästä ulos. Tästäkös neiti suuttui. Sain vihaisen tekstiviestin alakerrasta, missä vaadittiin päästämään ulos. Ja jos en päästäisi, Ronja uhkasi olla puhumatta minulle IKINÄ.
No, mykkäkoulua kesti noin viisi minuuttia ja ilta jatkui normaalisti. Paitsi, että minusta tuntui että olin saanut ison luottamuksen osoituksen. Ronja uskalsi olla minulle suuttunut.

Enpä olisi ikinä uskonut, että minusta tulee äitipuoli. Eipä semmoisesta tuskin kukaan haaveilekaan tai suunnittele elämäänsä.  Eikä siihen osaa valmistautua. Se on vaan hyppäämistä johonkin mukaan ja siinä sitä mennään. Välillä tuntuu, että siitä haluaisi poiskin, vaikkei sitten oikeasti haluakaan. Niin, se on hyppäämistä vuoristorataan. Lujaa ylös ja lujaa alas. Välillä vähän tasaisempaa kyytiä. Kauhua ja iloa.

Ronja sanoo minua puoliäidiksi. Minusta se kuulostaa hauskemmalta kuin äitipuoli. Olla puoliksi äiti Ronjalle. Mitähän se toinen puoli sitten minussa on?